Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 19.06.2017 klo 09:00 - 11:57 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Muutoksenhakuohje Pöytäkirja PDF-muodossa
76   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
77   Pöytäkirjantarkastajien valinta
78 Maakuntaohjelman valmisteleva keskustelu / elinkeinojen kehittäminen
79 Kainuun laajakaistaverkon rakentamisen tilannekatsaus
80   Oikaisuvaatimus hanke A70115 CEMIS 2015-2016 ohjelma - MIKES (VTT Oy) - Virtausmallinnuksen sekä UWB ja impulssitutkatekniikkaan perustuvan monitorointialustan kehittäminen
81   Pöytäkirjat, viranhaltijapäätökset ja lausunnot
82   Pro Kainuu -palkinnot
83   Eron myöntäminen Pentti Kettuselle Kainuun maakuntauudistuksen ohjausryhmän jäsenyydestä
84   Kainuun maakuntauudistuksen ohjausryhmän jäsenen nimeäminen Pentti Kettusen tilalle
85   EU-koordinaattorin työsuhteen muuttaminen virkasuhteeksi
86 Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) kokoonpanon päivittäminen
87   Kainuun Venäjä -strategiaryhmän kokoonpanon päivittäminen
88   Kainuun maakuntauudistuksen väliaikaisen valmistelutoimielimen nimeäminen
89 Kannanotto EU:n koheesiopolitiikan 2021 kansalliseen valmisteluun
90   Hallintopäällikön viran julistaminen haettavaksi
91 Maakuntajohtajan ajankohtaiskatsaus
92   Maakuntavaltuuston koolle kutsuminen
93   Vaalilautakunnan valitseminen kaudelle 2017 - 2018
94   Maakuntavaltuuston puheenjohtajiston toimikaudesta päättäminen
95   Maakuntavaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien valinta
96   Maakuntavaltuuston kokousten pöytäkirjojen nähtävilläpito
97   Maakuntahallituksen toimikausi
98   Maakuntahallituksen puheenjohtajien määrästä päättäminen
99   Maakuntahallituksen jäsenten valinta
100   Maakuntahallituksen kokousten pöytäkirjojen nähtävilläpito
101   Tarkastuslautakunnan vaalit
102   Ilmoituslehdistä päättäminen
103   Eron myöntäminen Raija Hekkalalle Kainuun maakuntauudistuksen ohjausryhmän varajäsenyydestä
104   Kainuun maakuntauudistuksen ohjausryhmän varajäsenen nimeäminen Raija Hekkalan tilalle
105   Eron myöntäminen Eija Hakkaraiselle Kainuun maakuntauudistuksen ohjausryhmän varajäsenyydestä
106   Kainuun maakuntauudistuksen ohjausryhmän varajäsenen nimeäminen Eija Hakkaraisen tilalle

Osallistuja Tehtävä
Korhonen Timo puheenjohtaja
Hatva Teuvo jäsen
Hekkala Raija jäsen
Kinnunen Anneli jäsen
Kyllönen Esko jäsen
Kyllönen Sari jäsen
Peltola Harri jäsen
Piirainen Raimo jäsen
Sarparanta Tiina jäsen
Toivanen Osmo jäsen
Nykänen Kati maakuntavaltuuston II vpj
Malinen Pentti maakuntajohtaja
Halonen Paula hallinto- ja talouspäällikkö/pöytäkirjanpitäjä
Heikkinen Hannu suunnittelujohtaja
Karppinen Paula vs. aluekehitysjohtaja
Aavakare Eila varajäsen
Huusko Ritva varajäsen
Ponnikas Jouni aluekehitysas.tuntija
Haapaniemi Jari asiantuntija

Nähtävilläolo  
Kainuun liitto, Kauppakatu 1, 87100 Kajaani, perjantaina 30.6.2017 klo 8-15