Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 14.12.2015 klo 09:00 - 13:25 / Tarkastettu

 Pykälä   Otsikko  Muutoksenhakuohje    Pöytäkirja PDF-muodossa  
 
  167 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  168 Pöytäkirjantarkastajien valinta
  169 Maakuntajohtajan ajankohtaiskatsaus
  170 Pöytäkirjat, viranhaltijapäätökset ja lausunnot
  171 Maakuntavaltuuston päätösten täytäntöönpano
  172 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan matkailutieto -hanke
  173 Jäsenien nimittäminen alueelliseen liikuntaneuvostoon toimikaudeksi 2016 - 2019
  174Kainuun maakunnallinen nuorisovaltuusto kaudella 2016 - 2017
  175 Edustajien nimeäminen Itä-Suomen neuvottelukuntaan
  176 Edustajien nimeäminen Pohjois-Suomen neuvottelukuntaan
  177 Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) jäsenmuutokset
  178Talousarvion toteutuma 1-11/2015
  179 Biotuotetehdasta koskevan teollisuusyhtiön perustaminen ja Kainuun liiton edustajien nimeäminen perustettavan teollisuusyhtiön hallitukseen
  180 Esitys kunnille olemassa olevien Hyvinvoinnin ja Terveyden edistämisen (HYTE) työryhmien nimeämisestä Hyvinvoinnin, Terveyden ja Turvallisuuden edistämisen työryhmiksi (HYTETU)
  181Kainuun biotalousstrategia
  182Kainuu-ohjelman seurantaraportti 2015
  183 Tiedoksi merkittävät asiat
 
 Osallistuja   Tehtävä
 
  Korhonen Timo puheenjohtaja
  Hakkarainen Eija jäsen I vpj.
  Jarva Marisanna jäsen II vpj.
  Hatva Teuvo jäsen
  Hekkala Raija jäsen
  Kinnunen Anneli jäsen
  Kyllönen Esko jäsen
  Kyllönen Sari jäsen
  Moilanen Kalle jäsen
  Peltola Harri jäsen
  Piirainen Raimo jäsen
  Sarparanta Tiina jäsen
  Toivanen Osmo jäsen
  Kettunen Pentti maakuntavaltuuston pj
  Suutari Eero maakuntavaltuuston I vpj
  Virkkunen Reijo maakuntavaltuuston II vpj
  Turkulainen Harri sihteeri
  Malinen Pentti  maakuntajohtaja
  Heikkinen Hannu suunnittelujohtaja
  Keränen Heimo aluekehitysjohtaja
  Ahopelto Maire asiantuntija
  Korhonen Jaana asiantuntija
  Parviainen Anssi asiantuntija
 
 Nähtävilläolo  
 
  Kainuun liiton virastolla, Kauppakatu 1, Kajaani ma 28.12.2015 klo 8:00 - 14:00