Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 09.12.2013 klo 10:00 - 13:40 / Tarkastettu

 Pykälä   Otsikko  Muutoksenhakuohje    Pöytäkirja PDF-muodossa  
 
  172 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  173 Pöytäkirjantarkastajien valinta
  174LIIKUNTATEKNOLOGIAN LAITEINVESTOINTIHANKE (VUOLAB 4)
  175Kainuun osallistavan kulttuurin hanke
  176Kainuun kaupan vaihemaakuntakaavan lähtökohdat ja tavoitteet
  177 Pöytäkirjat, viranhaltijapäätökset ja lausunnot
  178 Kainuun maakunnallinen nuorisovaltuusto
  179 Jäsenien nimittäminen alueelliseen liikuntaneuvostoon toimikaudeksi 2014 - 2017
  180 Kainuun edustajat Euregio Karelian hallituksessa 2013 - 2014
  181Hallintosääntöä täydentävät raha- ja laskentatointa koskevat ohjeet
  182 Talousarvion toteutuma 1-11/2013
  183Kainuun maakuntastrategiatyön 2013 - 2014 työohjelman päivitys
  184Maakuntajohtajan ajankohtaiskatsaus
 
 Osallistuja   Tehtävä
 
  Korhonen Timo puheenjohtaja
  Hatva Teuvo jäsen
  Hekkala Raija jäsen
  Kinnunen Anneli jäsen
  Kyllönen Esko jäsen
  Kyllönen Sari jäsen
  Moilanen Kalle jäsen
  Peltola Harri jäsen
  Piirainen Raimo jäsen
  Sarparanta Tiina jäsen
  Toivanen Osmo jäsen
  Virkkunen Reijo maakuntavaltuuston II vpj
  Turkulainen Harri sihteeri
  Malinen Pentti  maakuntajohtaja
  Heikkinen Hannu suunnittelujohtaja
  Karppinen Paula va. aluekehitysjohtaja
  Teittinen Jorma kehittämisjohtaja
 
 Nähtävilläolo  
 
  Kainuun liitto, Kauppakatu 1, Kajaani, perjantaina 30.12.2013 klo 8-15