Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 01.06.2015 klo 10:00 - 12:31 / Tarkastettu

 Pykälä   Otsikko  Muutoksenhakuohje    Pöytäkirja PDF-muodossa  
 
  1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta
  3 Valtuustoaloitteet
  4Kainuun kokonaismaakuntakaavan tarkistaminen
  5 Takauksen myöntäminen Juminkeko-säätiölle
  6Talousarvion toteutuma 1-4/2015
  7Kainuun liiton vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
  8Henkilöstöraportti vuodelta 2014
  9Arviointikertomus vuodelta 2014
  10 Tilintarkastuspalveluiden optiovuosien 2017 ja 2018 käyttö
 
 Osallistuja   Tehtävä
 
  Kettunen Pentti puheenjohtaja
  Suutari Eero I varapuh.joht.
  Virkkunen Reijo II varapuh.joht.
  Heikkinen Pekka jäsen
  Horto Arja jäsen
  Hurskainen Timo jäsen
  Karppinen Veli-Matti jäsen
  Keränen Silja jäsen
  Kiljunen Ella jäsen
  Korhonen Ari jäsen
  Kortelainen Miikka jäsen
  Kyllönen Toivo jäsen
  Lukkari Anne jäsen
  Lukkari Pentti jäsen
  Meriläinen Timo jäsen
  Moilanen Erkki jäsen
  Moilanen Pentti jäsen
  Moilanen Tuulikki jäsen
  Nieminen Markku jäsen
  Nikulainen Kari jäsen
  Nykänen Kati jäsen
  Ojavuo Maarit jäsen
  Puurunen Yrjö jäsen
  Seppänen Merja-Liisa jäsen
  Väisänen Aarre jäsen
  Väisänen Unto jäsen
  Kettunen Tuomas varajäsen
  Hiltunen Vuokko varajäsen
  Väyrynen Pentti varajäsen
  Myllylä Raili varajäsen
  Polvinen Mikko varajäsen
  Sarparanta Tiina varajäsen
  Malinen Pentti  maakuntajohtaja
  Turkulainen Harri  hallintopäällikkö
  Heikkinen Hannu  suunnittelujohtaja
  Keränen Heimo aluekehitysjohtaja
  Korhonen Timo Mh puh.joht
  Hakkarainen Eija Mh I vpj
  Jarva Marisanna Mh II vpj
  Hatva Teuvo Mh jäsen
  Hekkala Raija Mh jäsen
  Kinnunen Anneli Mh jäsen
  Kyllönen Sari Mh jäsen
  Moilanen Kalle Mh jäsen
  Peltola Harri Mh jäsen
  Piirainen Raimo Mh jäsen
  Toivanen Osmo Mh jäsen
 
 Nähtävilläolo  
 
  Kainuun liitto, Kauppakatu 1, 87100 Kajaani, torstaina 18.6.2015 klo 8-15